Cosplay

Cosplay on monimuotoinen harrastus, joka yhdistelee paitsi lukuisia eri kädentaitoja, myös käsikirjoitusta, näyttelemistä, sekä tietenkin arvostusta pukuiltavaa hahmoa ja sen lähdettä kohtaan. Hahmon asu on mahdollista koota esimerkiksi vaatekaapista löytyvistä vaatekappaleista, ompelemalla ja muita materiaaleja itse työstämällä, tai asun ostamalla. Cosplayta voikin harrastaa monin eri tavoin, ja asuja koostaa juuri niin tarkasti kuin itsestä tuntuu sopivalta!
Lantrekeilla järjestettävä cosplay kilpailu tuo lavalle pienen palasen tätä monimuotoista harrastusta ja tuo esille harrastajien upeimpia taidonnäytteitä, sekä kertomuksia asujen ja esitysten takaa! Kilpailussa esiintyvät harrastajat kilpailevat lavalla sekä yleisön että tuomarien äänistä, joten muista kaivaa puhelimesi esille, ja äänestää suosikkiasi!
Mukaan Cosplay kilpailuun?
Onko sinulla takataskussasi asu ja esitys, jota haluaisit päästä esittämään lavalla, tai kenties vanha show, jonka haluaisit päästä esittämään uudelleen? Lähde mukaan kilpailemaan!
Kilpailussa tuomarointiin vaikuttavat ensisijaisesti esitys sekä lavakarisma, jotka muodostavat pisteytyksestä 60 %. Asu voi olla osittain tai kokonaan itsetehty, tai esimerkiksi ostoasu. Asulla on tuomaroinnissa 40 % painoarvo.
Kilpailupäivän tarkemmat aikataulut julkaistaan tapahtuman lähestyessä sähköpostiisi.
Ilmoittautuminen cosplay kilpailuun onnistuu vapaamuotoisella hakemuksella täällä:
https://v2.kompassi.eu/kotaeexpo2026/lantrek-cosplay-kilpailu-ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen kilpailuun on nyt käynnissä. Hakemuksella pyydämme ilmoittamaan esiintyjän/esiintyvän ryhmän nimen, ryhmän koon (1-12 hlö), referenssikuvan pukuiltavasta hahmosta/hahmoista, sekä muita tuomarointiin tarvittavia tietoja. Toivomme erityisesti kuulevamme, millä hahmolla/hahmoilla olisitte kilpailussa mukana, miltä hahmo näyttää lähdemateriaalissaan ja kuinka suuri osa asusta on sinun itsesi tekemää!
Esityksille ei ole rajoituksia esimerkiksi sen suhteen, onko niillä kilpailtu/voitettu aikaisemmin. Esityksen suositeltu kesto on 1-5 minuuttia, mutta suositus on joustava.
Hakemuksia käsitellään viikoittain. Haku on käynnissä niin pitkään kuin kilpailun paikat ovat täyttyneet, joten hakemus kannattaa lähettää heti kun mahdollista!
Esiintyjän edut
Kilpailuun päässeet esiintyjät pääsevät osallistumaan Lantrek tapahtumaan maksutta päivälipulla. Mikäli esiintyjä haluaa varata itselleen konepaikan tapahtumasta, tulee hänen tehdä varaus Lantrekin lipunmyynnistä muiden osallistujien tavoin.
Sisäänpääsyn lisäksi esiintyjille löytyy takatiloista kahvia ja muita virvokkeita, sekä pientä purtavaa.